Kun Suomeen tulee jotain uutta, en läheskään aina ole innostunut asiasta. Escape room oli poikkeus. Kun escape room saapui tänne pohjoisen kamaralle, kiinnostuin asiasta heti. Elin pitkään toiveissa, että saisin kasaan porukan, jolla pääsisin kokeilemaan huonepakopeliä. Kaveriporukastani ei löytynyt tähän mielenkiintoa. Heidän mielestään tämä kuulosti tylsältä ja kalliilta. Törmäsin jopa monesti kysymykseen, mikä homma tämä on huonepakopeli oikein on. Lopulta, kuin ihmeen kaupalla, sain neljän hengen porukan kasaan töistä.
Aloimme hyvin nopeasti etsimään meille sopivaa ajankohtaa ja katselemaan, missä näitä huonepakopelejä pääsee pelaamaan. Löysimme kaupungistamme kolme pakohuonetta, mutta kun tutkimme asiaa, jokainen huonepakohuone sisälsi useamman eri huoneen, josta valita. Pian kolme vaihtoehtoa olikin muuttunut kahdeksaksi ja näin valinnan vaikeus kasvanut. Teimme kuitenkin yhdessä valinnan, valinnaksi osui keskitason Laboratorion salaisuus. Siellä aika meni joutuin ja mukavaa oli, jopa mukavampaa kuin olin alunperin kuvitellut. Tiimimme oli kerrassaan loistava. Ratkoimme huonepakopelin tehtäviä innolla, olimme kaikki mukana ja ennen kaikkea, tuntui, että valmiiksi hyvä tiimimme vain parani. Meillä oli suuri tahto päästä huoneesta pois ja jokainen teki sen eteen töitä. Tälläkin kertaa into, päättely, huumori ja yhteishenki johti toivottuun lopputulokseen. Pääsimme pois pakohuoneesta ja pakoaikaakin jäi jäljelle runsaat 11 minuuttia.
Jokainenhan meistä on kuullut peliriippuvuudesta. En ole koskaan ymmärtänyt, miten peleihin voi jäädä koukkuun. Tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän. Ymmärrän myös sen, miksi vaihtoehtoja oli monta ja miksi eri tarjoajilla luki ”lisää huoneita tulossa”. Tämäkin pakohuonepeli koukuttaa. Voisin itsekin koska vain valita uuden huoneen ja hypätä seikkailujen maailmaan.
Ota siis sinäkin haaste vastaan! Kerää kasaan tiimi. Valitkaa lukuisten pakohuonepelien joukosta omanne ja lähtekää pelaamaan. Mutta varokaa, ensimmäisen kerran jälkeen olette jo koukussa ja haluatte aina vaan lisää, lisää ja lisää!
– Anu, elämyskirjoittaja